Tapahtumat ja kesäpelit elävöittävät keskustaa
Valkeakosken kaupunki on käynnistänyt osallistavan budjetoinnin kyselytulosten pohjalta keskusta-alueen elävöittämiseen tähtääviä toimenpiteitä.
Valkeakosken kaupunki on käynnistänyt osallistavan budjetoinnin kyselytulosten pohjalta keskusta-alueen elävöittämiseen tähtääviä toimenpiteitä.
Hallintokeskus on suljettuna viikot 28-30 eli ma 8.7. - su 28.7 välisen ajan.
Valkeakosken kaupunki ja sen laajaan ulkoilu- ja liikuntapaikkaverkostoon kuuluva Kerhomajan puistoalue oli Lappsetin ja kaupungin yhdessä järjestämän vuoden 2023 aluesuunnittelun ideakilpailun kohde.
Kerhomajan hyvinvointipuiston kehittämiseksi järjestettiin ideakilpailu maisemasuunnittelualan opiskelijoille. Nyt yleisö pääsee tutustumaan töihin ja äänestämään parasta.
Kaupunginhallituksen esittämä talousarvio vuodelle 2024 on 2 milj. euroa alijäämäinen.