Liikkujan viikkoa vietettiin Euroopassa ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja Suomessa sitä on vietetty vuodesta 2003 lähtien. Teemaviikko päättyy perinteeksi muodostuneeseen Auton vapaapäivään 22.9. Auton vapaapäivästä käytetään myös nimitystä Autoton päivä.
Liikkujan viikon virallisia osallistujia ovat kunnat ja kaupungit, mutta tempauksia ja tapahtumia voivat järjestää kaikki innokkaat, kuten seurat ja yhdistykset. Liikkujan viikko on erinomainen tapa nostaa kestäviä liikkumismuotoja esiin myös työyhteisöissä ja kouluissa.
Vuoden 2024 Liikkujan viikon teema on Yhteiset kaupunkitilat
Yli 70 % eurooppalaisista elää kaupunkialueilla ja yhteisten tilojen määrä on vähentynyt huomattavasti monissa kaupungeissa. Yhteiset kaupunkitilat ovat paikkoja, joissa kaikilla ihmisillä, liikennemuodoilla ja toiminnoilla on riittävästi tilaa, mikä edistää sosiaalista tasapuolisuutta ja liikenneturvallisuutta, vähentää melua ja ilmansaastetta sekä takaa paremman elämänlaadun.
Yhteiskunta voi siten hyötyä yhteisen kaupunkitilan luomisesta monin tavoin. Haavoittuvassa asemassa olevien tienkäyttäjien osuus kaupunkien tieliikennekuolemista on 70 %, joten tämä ryhmä on asetettava kaupunkitilan jakamisessa etusijalle.
Valkeakoskella luonto on lähellä
Kivoja kävely- ja pyöräilyreittejä löydät sekä keskustan läheltä kuin metsän ja maaseudun rauhasta. Pyöräillen taitat matkan mukavasti myös lähikuntiin. Valkeakoski on osa seuraavia useamman kunnan alueella sijaitsevia reittejä:
- Pikku-Vanaja-reitti
- Roineen reitti
- Pirkan taival-reitti.