Ilmasto-ohjelmaa päivitetään – osallistu ja vaikuta!

Kaksi henkilöä kävelee Santun lenkillä metsässä.

Yhteinen ilmasto-ohjelma ja resurssiviisauden tiekartta laadittiin vuonna 2020 ja nyt ohjelmaa päivitetään vastaamaan tämän päivän ilmastohaasteisiin. Uutena painopisteenä ohjelmaan lisätään luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Etelä-Pirkanmaan kunnat Valkeakoski, Akaa, Pälkäne ja Urjala ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin osana HINKU-verkostoa.

“Aiemman ohjelman alkuvaiheen toimenpiteet ovat suurelta osin jo toteutuneet tai käynnissä. Samalla maailma on muuttunut – esimerkiksi uusiutuvat energiamuodot ja kiertotalousratkaisut ovat kehittyneet huomattavasti”, kertoo neljän kunnan yhteinen ilmastoasiantuntija Ossi Kekki. “Lisäksi lainsäädäntö tuo jatkuvasti uusia vaatimuksia kuntien ilmastotoimille. Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalle ovat nousseet myös luontokadon torjunta ja sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon”, Kekki jatkaa.

Päivitystyön on määrä valmistua vuoden 2025 aikana. Kuntien omat toimet kattavat kuitenkin vain osan alueen päästöistä, joten myös asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen osallistuminen on ratkaisevaa ilmastotavoitteiden ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä.

“Olemme nyt kiinnostuneita kuulemaan, miten asukkaat kokevat ilmasto- ja luontotyön Valkeakoskella. Asukkaiden näkemykset tuovat arvokasta taustatietoa ilmasto-ohjelman päivitystyöhön,” toteaa Kekki.

Vastaa kyselyyn

Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia ja kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. Vastaukset auttavat suuntaamaan ilmastotyötä ja kehittämään tapoja edistää luonnon monimuotoisuutta. Webropol-kysely on avoinna 21.10.-11.11.2024, ja siihen pääsee vastaamaan linkin kautta.

Etelä-Pirkanmaan ilmasto- ja luontokysely

Vastanneiden kesken arvotaan kuntakohtaisia tuotepalkintoja, ja halukkaat voivat jättää yhteystietonsa kyselyn lopussa.

Lisätietoja

Ossi Kekki
ilmastoasiantuntija
040 335 6014
ossi.kekki@valkeakoski.fi