Uusi Juusonniityn asuinalue
Juusonniityn asuinalue laajentaa Valkeakosken suositun pohjoispuolen asuntotarjontaa yli 30 tontilla. Alue on erinomaisten liikenneyhteyksien varrella ja palvelut ovat lähellä. Kaupungin keskustaankin on vain kolme kilometriä matkaa, joka taittuu erityisen näppärästi pyörällä tai kävelleen. Kilometrin säteellä Juusonniitystä ovat uusi päiväkoti, lukio, ammattikoulu, ammattikorkeakoulu ja liikekeskus, jossa on kauppa, apteekki ja kuntosali. Ei uuteen yhtenäiskouluunkaan matkaa ole kuin 1,5 kilometriä.
Alueen viereltä pääsee näppärästi Nyssellä Tampereelle. Matka taittuu noin 25 minuutissa ja busseja kulkee sopivan ajan välein. Myös omalla autolla on helppoa lähteä niin Tampereelle kuin Hämeenlinnan suuntaan.
Kaakossa asuinalueelta katsottuna kimaltelee Lotilanjärvi, jota kiertää kaunis ja rauhallinen ulkoilureitti. Juusonniityllä pääset siis nauttimaan luonnon rauhasta aivan palvelujen vieressä.
- Näin saavut Talonäyttelyyn.
- Osoite: Taitotie 1, 37630 Valkeakoski
- Avoinna: 24.7.-4.8. päivittäin klo 10-18.
Tutustu kohteisiin
Juusonniityllä on Talonäyttelyn aikana nähtävänä yhteensä 10 kohdetta: 8 pientaloa ja yhden paritalon kaksi asuntoa. Asuinalue jatkaa kehittymistään Talonäyttelyn jälkeen. Lisäksi alueen viereen, tien toiselle puolelle, on kaavoitettu vastaavanlaisia tontteja. Alue kulkee nimellä Juusonpuisto. Juusonpuiston tontit tulevat haettavaksi syksyllä 2024.
Yhdessä rakentamisprojektissa minimoidaan kaikki rakentamisen päästöt, ei vasta asumisvaiheen päästöjä. Yksi kohteista puolestaan osoittaa, miten näyttävä ja toiminnallinen sisustus luodaan täysin second hand -kalustehankinnoilla. Niin ikään nykyaikaista rakentamista esittelee yhden valmistajan talopaketti, joka kasataan tontille vain yhdessä päivässä myöhemmin keväällä.
- Katso kohde-esittely
- Kiiruna Talon Hirsi-Kuusiluoto
- Älvsbytalo Saara
- Älvsbytalo Lasse
- Leinikki
- Kodikas Ahomansikka
- Kodikas Tyyni
- Valkoinen talo
- Villa Anna
- Villa Helmi.
Muut näytteilleasettajat
Pääset tutustumaan Kiiruna Talon, Älvsbytalon (kaksi kohdetta), Kodikas Talon (kaksi kohdetta), Helmitalon (kaksi kohdetta), Rakennustyö H. Männistön (kaksi kohdetta) ja arkkitehtitoimisto Outolinnun kohteisiin. Kaikki talot ovat ainutlaatuisia koteja, jotka toteuttavat edullisen, ekologisen ja kompaktin asumisen ideaa. Talotehtaiden ohella Talonäyttelyssä on esillä myös rakennusliikkeitä ja muita yrityksiä.
Oheisohjelmaa päivittäin vaihtuvin teemoin
Talonäyttely kestää 12 päivää ja jokaiselle päivälle on oma rakentamiseen ja asumiseen liittyvä teema. Teemaan liittyen Talonäyttelyn ohjelmalavalla on haastatteluja, puheenvuoroja ja tietoiskuja ja ne ajoittuvat päivittäin klo 11-14 väliin. Toimittaja Hanna Sumari vierailee la 27.7. Talonäyttelyssä.
Vinkit lapsiperheille
La 27.7. vietetään lasten päivää ja ohjelmassa on poniratsastusta, glittertatuointeja sekä Taikametsän Tomero -lastenesitys. Ensimmäiselle 200 lapselle jaetaan portilla ilmaiset pillimehut. Muistathan, että lapset pääsevät Talonäyttelyyn aikuisen seurassa ilmaiseksi joka päivä.
Myös talokohteista löytyy lapsille ohjelmaa. Älvsbytalo jakaa 200:lle ensimmäiselle lapselle katuliidut, joilla lapset pääsevät tekemään katutaidetta Juusonniityn kaduille. Kiiruna Talon kohteessa lapsille järjestetään alapohjapilkkikilpailut. Lapsilla on mahdollisuus pilkkiä esittelykohteen kiertämisen yhteydessä saalista Kiiruna Talon alapohjasta. Pilkkikilpailut ovat avoinna lapsille klo 12-14 välisenä aikana.
4H-yhdistyksen järjestämä lapsiparkki on avoinna tapahtuman molempina perjantaina 26.7. ja 2.8. klo 10-14 välisenä aikana.
Lasten mieleen on myös varmasti alueella oleva metrilakupiste ja jäätelökioski.
Näyttelyn ravintolapalvelut
Näyttelyravintola Niittykukassa voit nauttia edullisen ja maukkaan aterian sekä kahvilatuotteita. Alueelta löytyvät myös jäätelökioski ja metrilakupiste. Suosittu Julius´s Pizza myy pizzoja ti 30.7. ja Räsälän luomutilan marjoja ja muita tuotteita voit ostaa kotiin vietäväksi 27.-28.7. sekä 3.-4.8. Voit tuoda myös omia eväitä tapahtumaan ja nauttia niitä eväspaikalla.
Liput myynnissä
Liput voit ostaa helposti Lippu.fistä tai alueen portilta. Liput myydään päiväkohtaisesti. Verkkokaupasta ostettu lippu sisältää matkustusoikeuden Nyssellä tapahtumaan ja pois tapahtumasta. Portilta ostettu lippu sisältää ainoastaan sisäänpääsyn alueelle.
- Lipun hinta on Lippu.fissä 9,60 €.
- Portilta ostettaessa lippu maksaa 10 €.
- Alle 18-vuotiaat pääsevät Talonäyttelyyn maksutta maksavan aikuisen seurassa.