Teknisen keskuksen johtajan virka oli haettavana kesän ajan ja kaupunki sai runsaasti hakemuksia. Hakuaikana saapui kaikkiaan 33 hakemusta. Valintatyöryhmä haastatteli viittä hakijaa ja päätyi lopulta esittämään kaupunginhallitukselle Kootan valintaa. Koota on jo ilmoittanut ottavansa tehtävän vastaan ja aloittavan tehtävässään vuoden vaihteen tietämillä, mahdollisesti jo joulukuussa, mikäli virkavaali saadaan normaalissa aikataulussa vahvistettua.
Koota on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän on työskennellyt aikaisemmin mm. Akaan kaupungin teknisenä johtajana ja viimeisimpänä hankinta-asiantuntijana JU-HA Consulting Oy:ssä. Koota odottaa innolla vielä vuoden 2024 puolella alkavia tehtäviään.
– Lämmin kiitos luottamuksesta! Odotan ilolla ja innolla, että pääsen mukaan teknisen keskuksen osaavaan ja ammattitaitoiseen porukkaan ja osaksi Valkeakosken kaupungin toimintaa. Uskon positiiviseen yhdessä tekemiseen ja siihen varmasti on Valkeakoskella erittäin hyvät edellytykset, toteaa Koota.
Lisätietoja
Minna Uschanoff
Kaupunginjohtaja
040 335 6000
minna.uschanoff@valkeakoski.fi